Kesäneulojaiset 2025, 17.6., 15.7. ja 29.7.

Kesä on alkanut ja neulomakerho siirtyi vanhan tavan mukaan laitureille ja terasseille. Ensimmäinen tapaaminen oli Villa Vapparnin laiturilla Brittiksen vieraana 3.6.. Toinen oli vähän pidemmällä, mentiin Paraisten Attuun Susun vieraaksi 17.6.. Tässä pari kuvaa sieltä:

Teressilla, kuvan otti Susu

ja laiturilla, kuvaajana Santra

Kuten kuvista näkyy, kesän lämpö ei ole vielä kohdallaan, viileyttä riittää ainakin vielä. Toivottavasti seuraava tapaaminen sujuu jo lämpimässä säässä, tavataan lähempänä, Kakskerran kirkon laiturilla 1.7. klo 18.

**************

Liisan luona 15.7.

Kesän laiturineulojaiset puolen kuun aikaan, Liisan luona, kokosi koko terassillisen ihmisiä paikanpäälle. Monenlaisia tekemisiä oli matkassa kaikilla ja ennenkaikkea itselle oli ihana hetki tulla välillä saarille moikkaamaan kaikkia tuttuja. Liisa oli laittanut meille niin suolaista kuin makeaa herkuteltavaksi ja vaikka tilauksessa oli ollut kuiva ilta, niin uhmakkaat pilvet tulivat koko ajan hieman lähemmäksi. Lopulta koetimme tiivistää istumista päivänvarjon alla, kun alkoi satamaan, mutta lopulta sade yltyi sen verran vahvaksi, että muutamien oli siirryttävä katoksen suojaan. Sade ei kuitenkaan kauaa kestänyt ja saimme jatkaa melkein saman pöydän ääressä jutustelua ja käsitöitä sinitaivaan alla. Ilta kului nopeasti ja lopuksi Liisa laittoi melkein kaikille pienet matkaeväät kotiin miehille vietäviksi. Santran kanssa rallattelimme mutkia Hirvensaloon, josta sitten jatkoin matkaa kotiinpäin, toki vielä kaupan kautta. Mukava ilta ja ilo nähdä kaikkia, oikein hyvää kesän jatkoa kaikille!
-Piia-

Kuva Kulhonvalkaman mäen päältä, kun suuntana oli koti. Kallion takaa vielä aurinko kurkki!

***********************

Kulhossa Santran luona 29.7.

Tänään 29.7.2025 Santra ja Jarkko noutivat yksitoista naista nauttimaan Kulhon kaikista ihanuuksista. Sade taukosi sopivasti, kun nousimme veneen kyytiin Kulhonvalkamasta.

Merimatka taittui nopeasti ja osa kipaisi melkein heti Santran laittaman kahvipöydän ääreen ja osa jäi pihalle isännän luvalla herkuttelemaan vadelmia, taisi olla itsekin puskissa. Sisältä kantautui kysymys kahvia vai teetä ja niinpä me loputkin kipaisimme sisälle herkkujen ääreen. Palsternakkainen lohipiiras oli herkullinen uutuus, jota maistelimme palan jos toisenkin. Makeina herkkuna oli vielä banaanilettuja monen eri hillon kera.

Meinasi mennä ihan herkutteluksi ilta, mutta sitten meitä lähti suurin osa nahkapuku-uinnille. Kuvassa sauna näkyvissä ja viereisessä kuvassa saunasta portaat suoraan mereen   

Olipa ihanaa, läpensä lämmintä vettä meressä. Kunhan viimein maltoimme tulla takaisin talolle rantasaunalta, niin innostuimme mekin hieman tekemään käsitöitä. Hieman ennen lähtöä takaisin mantereelle saatiin komea kuuro vettä, joten hieman jarrutimme lähtöä ja pääsimme kuivina takaisin, toivottavasti isäntäväkikin pääsi.

Lähdön valmistelua

Olipa ihana käydä jälleen niin vehreässä ja kauniissa Kulhossa, kiitos!

Ihanaa kesän jatkoa kaikille!
Kirjoitteli, Piia

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle